Olemme Andersilla vahvistaneet DevOps-kyvykkyyksiämme jo vuosia ja olemme tehneet huimaa kehitystä niin omiin toimintatapoihimme kuin työkaluihin. Olemme rakentaneet oman CI/CD alustan, osallistumme kansainväliseen EU-hankkeeseen sekä tarjoamme asiakkaille parasta mahdollista ohjelmistokehitystä DevOps toimintamalliemme tuella. DevOps-tiimissämme on loistava yhteishenki ja tekemisen meininki – nyt haemme joukkoon uutta jäsentä.

Parhaimman kuvan työstämme saa tietysti työntekijöiltä, joten haastattelimme Joonasta, joka toimii DevOps-insinöörinä Andersilla. Joonas aloitti Andersilla vuosi sitten ja on tehnyt vaikutuksen loistavana tyyppinä sekä lahjakkaana asiantuntijana. Hän kuvailee työtään Andersilla näin:

MITKÄ TEKIJÄT SAAVAT SINUT VIIHTYMÄÄN ANDERSILLA?

Joonas: Andersilla on hyvä yhteishenki ja aivan loistavat työkaverit. Pidän myös Andersin joustavuudesta esimerkiksi työkalut millä tehdään päivittäin töitä on itse työntekijän valittavissa. Myös Andersin erittäin joustava etätyömalli on sallinut omalla kohdallani muuton takaisin kotiseudulle Kuopioon hetkeksi. Pidän myös siitä että Andersilla työntekijän palautetta / kehitysideoita oikeasti kuunnellaan ja tarvittaessa tehdään muutoksia näiden perusteella.

Joonas Venäläinen, DevOps Engineer at Anders
Joonas Venäläinen, DevOps Engineer, Kuopio

MITÄ ANNETTAVAA NÄET ANDERSILLA OLEVAN AMMATILLISESTI?

Joonas: Andersilla panostetaan työntekijöiden jatkuvaan koulutukseen esimerkiksi erilaisten sertifikaattien muodossa. Ratkaisuja suunnitellessa ei turvauduta aina samaan malliin vaan ajatellaan laatikon ulkopuolelta. Modernit ohjelmistokehitysratkaisut ovat isossa roolissa Andersilla. Vaikka itse en työskentele varsinaisesti ohjelmistokehittäjänä olen oppinut valtavasti uutta Pythonista viimeisen vuoden aikana kun olen työskennellyt Andersilla. 

MITKÄ OVAT DEVOPS-TIIMINNE VAHVUUDET JA MITEN KUVAILISIT TEIDÄN TYÖSKENTELYÄ?

Joonas: Meidän DevOps-tiimin suurin vahvuus on pieni mutta tiivis porukka. Vaikka työskentelemme etänä, eri kaupungeissa ja projekteissa, pidämme tiiviisti yhteyttä pitkin päivää ääni- ja videoyhteyden avulla. Tämä mahdollistaa erilaisten ideoiden pallottelun helposti sekä yleensä, kun ongelman selittää ääneen mahdollinen ratkaisu löytyy linjan toisesta päästä suoraan.

Pieni porukka ja suhteellisen pieni firma tarjoavat myös mahdollisuuden erilaisiin työkaluvalintoihin. Tämän vuoksi evaluoimme jatkuvasti vaihtoehtoisia työkaluja / ratkaisuja jotka voisivat sopia meidän omiin / asiakkaan tarpeisiin. Koko tiimi suhtautuu intohimoisesti työhönsä joka ajaa itseäni suoriutumaan paremmin joka päivä. 

Paljon pöhinää DevOpsin ympärillä

Anders on kehittänyt oman avoimen lähdekoodin CI / CD alusta nimeltä Kolgá, jota nyt kehitetään aktiivisesti DevOps-porukalla. Kolgá syntyi suoraan tarpeeseen, sillä asiantuntijamme eivät löytäneet sopivaa työkalua, joka taklaisi kaikki tarvittavat toiminnot. Andersin CTO Frank taustoitti Kolgán tarinaa blogissamme keväällä.

Lähdimme keväällä mukaan kansainväliseen AIDOaRt-hankkeeseen, joka on erinomainen mahdollisuus olla uuden teknologisen kehityksen eturintamassa ja mukana luomassa jotain aidosti innovatiivista.

AIDOaRt:n päätavoitteena on tarjota mallipohjainen viitekehys, joka tukee tehokkaammin CPS:n ja CPSoS:n (Cyber-Physical System of Systems) ohjelmisto- ja järjestelmäsuunnittelua tekoälyn avulla. Andersin rooli on toimia teknologiakumppanina kehittämällä AIDOaRt:n DevOps-toimintoja yhteistyössä projektin muiden kumppaneiden kanssa.

Tähän hankkeeseen osallistuminen antaa meille myös pelimerkkejä kasvattaa kansainvälistä jalanjälkeämme ja vahvistaa DevOps-markkina-asemaamme. Haluamme oppia lisää DevOpsista ja siitä, kuinka AIOps muokkaa ohjelmistokehitystä entisestään.

Jaamme opittua tietoa niin sisäisesti, kuin myös avoimelle Anders Medium kanavalle. Yleensä teknisten haasteiden yhteydessä vinkkejä ja ratkaisuja löytyy jo netistä, minkä vuoksi haluamme osallistua ja tarjota osaamistamme teknisten (ja vähemmän teknisten) artikkeleiden muodossa antaaksemme myös takaisin yhteisölle.

Olisiko sinusta uusi jäsen DevOps tiimiin? 

Etsimme nyt DevOps-tiimiimme uutta vahvistusta asiantuntija- sekä sisäisten DevOps-tehtävien pariin.

DevOps-osaajana toimit asiakkaamme erikoisasiantuntijana ja pääset hyödyntämään osaamistasi kehitysympäristön ylläpidossa sekä kehittämisessä. Ydintehtäväsi on helpottaa kehittäjien työtä hyödyntämällä erilaisia DevOpsiin liittyviä työkaluja ja metodeja, sekä ohjeistamalla niiden käyttöön liittyvissä asioissa. DevOps-tiimiä johtaa meillä Paul, jolla on suuri sydän, hyvä huumorintaju, ja ennen kaikkea halu auttaa sinua menestymään.

Kiinnostuitko? Lue lisää avoimesta paikastamme täällä.

Recent Posts

HALUATKO KUULLA MEISTÄ ENEMMÄN?

TILAA UUTISKIRJE

HALUATKO KUULLA MEISTÄ ENEMMÄN?

TILAA UUTISKIRJE